Kuinka usein käyt salilla? Monta aerobista liikuntakertaa kertyy viikkoon? Kuinka usein venyttelet? Syötkö riittävästi? Lepäätkö tarpeeksi?
Kysymyksiä, joita itse mietin ainakin omalla kohdalla kovin usein. Milloin on tarpeeksi?
Vaikka en itse treenaakaan kohti mitään sen suurempaa tavoitetta vaan haluan vain pitää yllä terveellisempiä elämäntapoja ja samalla tiputella hieman painoa, en silti pysty tekemään tätäkään asiaa vasemmalla kädellä. Se on joko tai, kaikki tai ei mitään. Kuten itselläni kaikki aina :)
Näihin ajatuksiin huomasin törmääväni jälleen viime sunnuntaina, kun en jaksanut kerta kaikkiaan suunnata salille, vaikka yksi jalkatreeni olikin tekemättä. Jonkin aikaa kotona kärvisteltyäni päädyin kuitenkin kaivamaan pölyttyneet käsipainot sängyn alta ja tein kuntopiirityylisen jalkatreenin kotona :) Onhan se sentään jotain!
Sunnuntain kuntopiiri:
Sumokyykky omalla painolla 4 x 15 (s)
Lantionnostot 7kg käsipainolla 4 x 15 (s)
SJMV käsipainoilla 4 x 15 (s)
Takapotkut 4 x 15
Askelkyykky käsipainoilla 3 kierrosta
Eli kolme ensimmäistä liikettä tein superina putkeen ja näitä yhteensä neljä kierrosta. Kaksi muuta omana liikkeenään. Kyllä tuli hiki ja sykkeen sai hyvin nostettua varsinkin superissa :)
Treenin jälkeen rupesin miettimään, kuinka paljon oli tullut liikuttua tuon viikon aikana. Liikuntakertoja kertynyt yhteensä kahdeksan + mukaan kaikki lyhyemmät koiralenkit, joita en kyllä mukaan laske.
Ma: Aamuaerobinen 40min + Salitreeni (Olkapäät / Hauikset / Ojentajat)
Ke: Aamuaerobinen 40min + Salitreeni (Jalat / Vatsat)
Pe: Salitreeni (Selkä / Rinta / Vatsat)
La: Juoksu 45min
Su: Aamuaerobinen 45min + Kuntopiiri
Viime viikolle kertyi jopa kaksi lepopäivää ja ainakin minusta tuntuu välillä nuo päivät jopa laiskottelulta :/ Vaikka tiedän, että kehon pitää antaa levätä, jotta lihakset voivat palautua ja kehittyä, tuntuvat lepopäivät välillä melko ylitsepääsemättömiltä ja huomaan, että kotona tulee erilaisia mielitekoja huomattavasti helpommin tuolloin :D Treenipäivinä näiden asioiden kanssa ei ole mitään ongelmaa.
Se mitä tulee lepoon, venyttelyyn ja syömiseen, niin koen tarvitsevani kaikkia näitä enemmän. Vaikka lepopäivät tuntuvatkin usein laiskottelulta, on pakko pyrkiä pitämään viikossa vähintään yksi totaalinen lepopäivä. Myös unen saanti on asia, johon on pakko panostaa. Tulen töihin usein noin seitsemäksi ja aamulenkkipäivinä heräänkin jo viiden aikoihin. Tästä syystä toisesta päästä on pakko nipistää, jotta unta saa riittävästi. Varsinkin näin pimeinä syksyiltoina ja -aamuina väsymys tuntuu painavan enemmän.
Venyttely. Mikä? :D Joo, tiedetään, pitää venytellä. Ja sitä olenkin alkanut lisäämään. Treenien jälkeen lyhyitä venytyksiä. Ja lupasin juuri itselleni, jos työpaikan puolesta tarjotaan vielä tulevana keväänä samaa piloxing/venyttely-kurssia kun nyt syksyllä, aion mennä sinne! Hyvää tasapainoa salitreenille :)
Syöminen on kyllä taas asia, johon kaipaisin ehkä jopa hieman apuja ja saas nähdä saisinko aikaiseksi pyytää salilta itselleni sopivaa ohjelmaa sen suhteen. Joku jos laskisi ravintomäärät itselleni kuntoon, niin todennäköisesti niitä olisi jopa suhteellisen helppo noudattaa. Tällä hetkellä tuntuu välillä, että syön liikaa ja välillä taas liian vähän. Valtaosa ruoasta, jota suuhuni tungen, on kuitenkin simppeliä ja ainakin suhteellisen puhdasta, ilman mitään sen kummempia kikkailuja tai lisäyksiä. Mutta riittääkö se kaikki vai onko jotain liikaa...
Mitä muuta tähän arkeen? No ei kurjuutta kummempaa. Viime viikolla oltiin katsomassa hieman "pienimuotoista" stand up -showta Hartwall Areenalla. Oli siellä muutama muukin :) Hedbergin Sami veti melkoisen shown kaikkine ylläriesiintyjineen ja tansseineen ja lauluineen. Koko show kesti kokonaisuudessaan noin 3,5 tuntia ja kyllä sai ihminen nauraa. Teki niin hyvää pitkän työviikon päätteeksi.
Lauantaina illasta tuli treffattua vanhaa työporukkaa ja oli kyllä niin kiva pitkästä aikaa nähdä ihmisiä, vaikka moni ei päässytkään tulemaan. Ehkä ensi kerralla sitten!
Tällä viikolla olen ehtinyt käymään pari kertaa salilla Maanantaina kävin veivaamassa olkapää-, hauis- ja ojentajatreenin ja olkapäätreeni osui kyllä kohdalleen. Pientä kipua oli etuolkapäissä viime viikolla, johon käytin Voltaren-hoitoa parin päivän ajan ja onneksi meni nopeasti ohi. Tänään oli vuorossa jalkapäivä ja etureidet saivat kyytiä nyt :) Hurjan hyvä treeni tuli vedettyä ja reidet saatiin piippuun, jälleen. Hieman haasteita tällä viikolla tuottaa taas treenien sovittaminen, kun perjantaina olisi tarkoitus lähteä työporukan kanssa viettämään pikkujouluja. Voipi olla pää hieman kipeä lauantaina. Mutta sitten onkin kaikki pikkujoulut juhlittu ja eivät ole haittaamassa arkea :D
-H-

Lauantain juoksulenkiltä |

Kanaa pakkaseen |

Aamupala <3 |
Mitä muuta tähän arkeen? No ei kurjuutta kummempaa. Viime viikolla oltiin katsomassa hieman "pienimuotoista" stand up -showta Hartwall Areenalla. Oli siellä muutama muukin :) Hedbergin Sami veti melkoisen shown kaikkine ylläriesiintyjineen ja tansseineen ja lauluineen. Koko show kesti kokonaisuudessaan noin 3,5 tuntia ja kyllä sai ihminen nauraa. Teki niin hyvää pitkän työviikon päätteeksi.
Muutama yllärivieras :) |