lauantai 9. maaliskuuta 2013

Salitreenit jatkuu

Moikka!

Tänään on jatkettu taas melkein kahden viikon tauon jälkeen salitreenejä. Niin sitä vain vierähti sairastaessa ja muuten vain levätessä melkein kaksi viikkoa :o Viime viikon maanantaina käynyt viimeksi..! Lepo tehnyt kyllä hyvää ja parempi sen on ottaa hieman kevyemmin välillä.

Lauantaiaamuna herättiin koiran turhautuneeseen ulinaan. Herra päätti herättää, olis aika nousta... Seiskan aikaan alkoi jo ensimmäisen kerran tuhisemaan, mutta pienellä murahduksella sain sen hiljenemään ja melkein kaksi tuntia antoi vielä sen jälkeen nukkua :) Itse sain jäädä sängyn pohjalle vielä makoilemaan, kun poitsut lähti keskenään ulos :) Herätykset ilman kelloa on kyllä ihan parhautta.



Rauhallinen aamupala: Kaurapuuroa, johon sekoitettu maustamatonta heraa ja soijalesitiinirakeet ja mehukeittoa sekä pari kiiwiä ja aamuvitamiinit. Tämän jälkeen suuntasin salille. Kauheasti porukkaa ei ollut, mutta oli sinne jälleen ilmestynyt uusia kasvoja. Kesää kohden kun mennään, niin kesäkuntoa haetaan :)

Aamupaino tänään 68,9 :) 

Hieman poikkeuksellinen treeni, sillä tein melkein koko kropan läpi, rinta taisi olla ainut, joka jäi tekemättä. Normaalia pienemmillä painoilla ja enemmän toistoja. Vaikka treeni oli kevyempi, niin kulki kyllä hyvin ja hiki virtasi! Että teki kyllä hyvää!  Noin 1-2 liikettä per lihasryhmä.

Valmiina reeniin!

Kyykky laitteessa oikeinpäin
Kyykky laitteessa väärinpäin
Takapotkut laitteessa
Loitontajat
Pohkeet omalla painolla
Ylätalja
Arnoldit
Pystysoutu levytangolla
Hauiskäännöt istuen vuorotellen
Hauiskäännöt levytangolla
Ranskalainen punnerrus
Ojentajat taljassa
Kylkirutistukset levypainolla
Vatsarutistukse laitteessa
Vatsakierrot

Paljon liikkeitä ja olipa hassua pitkästä aikaa tehdä koko vartalon treeni :) Mutta hyvä oli ja aikaa kului 1:15.

Kyllä siellä jotain on muutakin kuin rasvaa :)

Syömään lähdössä :)

Käytiin tänään syömässä kaverin kanssa, joka on paluumuuttanut takaisin Vantaalle Mikkelistä. Rossoon päädyttiin ja itse otin aivan älyttömän hyvää broileripastaa. :) Alkuruoat ja jälkkärit jäi sikseen. Iltapäivään kuului vielä kummitytön moikkaamista. Tehtiin vaaleanpunaisista naruista letti, joka kiinnitettiin pinniin ja tyttö sai hiuskorun :)

Loppuilta rauhallisesti kotona. En oikein koskaan ole ollut mikään kova menijä. Joskus tanssijalkaa vipattaa ja tyttöjen kanssa on välillä kiva käydä tanssimassa ja istumassa iltaa, mutta juomisen voi silloin jättää vähemmälle tai väliin kokonaan. Mulla ei mitään tarvetta ole juomiselle, jotta hauskaa voi pitää :) Ja sen verran mukavuuden haluinen olen, että ajelen mieluummin kotiin omalla autolla, kuon jonottelen takseja tai lähden julkisilla suhaamaan ;)

Mietittiin, josko huomenna lähdettäisiin luistelemaan. Ainakin kelejä on luvattu, joten nähtäväksi jää kaivanko muutaman vuoden tauon jälkeen luistimet varastosta. Osaankohan enää edes luistella ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)