maanantai 11. maaliskuuta 2013

Yhteenveto: Viikko 10

Moikka moi ja hyvää maanantaita!

Niin vain on kymmenen viikkoa tästäkin vuodesta vierähtänyt. Tuntuu teistäkin, että aika vaan lentää siivillä? Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeampaa aika kuluu eteenpäin. Tai ainakin musta tuntuu siltä :D

Viime viikko meni kevyen viikon parissa. Olin alunperin näin ajatellutkin ja en suunnitelmaa muuttanut vaikka kipeänä ei tullutkaan toissa viikolla juuri treenattua. Saipahan kroppa rauhassa levätä ja parantua. Viime viikon hieronta aukaisi kyllä paikat hyvin ja yläselkä oli hieman kosketusarka pari päivää sen jälkeen :) Vaikka kipeetä teki, niin oli se sen arvoista.

Vko 10
Viime viikko meni pääosin aerobisten parissa. En kyllä olisi voinut pysyä koko viikkoa täysin paikoillaan tai edes osaa siitä :o Kuitenkin alkuviikko mentiin kevyesti parin aamuaerobisen parissa ja keskiviikkona käytiin koiran kanssa hieman hölköttelemässä. Salilla kävin kerran viime viikolla ja tein melko kokonaisvaltaisen treenin, jotta sain taas hieman tuntumaa :) Sunnuntaina käytiin suunnitellusti kiertämässä Tuusulanjärvi pariin kertaan ympäri ja tänään onkin reidet olleet hyvin jumissa lauantaista ja sunnuntaista :D Huh..

Ruokailujen suhteen on mennyt vähän niin ja näin pari viimeistä viikkoa. Kipeenä ollessani tuli mussutettua vähän sitä sun tätä ja jonkin verran herkkuja söinkin.. :/ Viime viikolla otin myös hieman vapaammin ja tulipa syötyä pariin otteeseen ihan ravintolassakin. Paino ei ole kuitenkaan sahannut juurikaan. Hieman nesteitä oli keräillyt kipeänä ollessani, mutta kun liikkeelle pääsi, niin taas tasaantui. Huomaan kyllä, että mieliteot meinaa ottaa ja myös ottavat vallan, kun ei liiku. Pysyn paljon helpommin kaidalla tiellä, kun pääsen liikkumaan :)

Tällä viikolla alkaa taas salitreenit, jei!! :)

Suihkun raikkaana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)