torstai 21. maaliskuuta 2013

Valmentautumista ja viisaudenhammasoperaatio

Alkuviikkoon on mahtunut paljon. Maanantaina kävin tekemässä jalkatreenin ja hyvä se olikin, kuten aikaisemmassa postauksessa pikaisesti mainitsinkin :) Oli osunut kohdilleen ja seuraavien päivien valmennukselle istuminen ei oikein edesauttanut asiaa, vaan jumiin mentiin. Onneksi tiistain ja keskiviikon aamuaerobiset on auttaneet asiaa ja nyt luistaa taas kävely normaaliin tapaan.

Tiistai ja keskiviikko ovat menneet esimiesvalmennuksella, joka oli valmennuksen toinen osuus ja se on nyt suoritettu! Älyttömän hyvä valmennus ja kyllä on ollut takki tyhjä kummankin päivän jälkeen. Eväätkin hotellilounaalla oli aivan mahtavat ja tällä kertaa en jättänyt väliin kahvitauon herkkuja. Annoin itselleni luvan maistaa niitä kaikkia pieniä ihanuuksia, joita oli tarjolla. Onneksi olivat pieniä :D

Kumpanakin päivänä oli tarkoitus siirtyä suoraan valmennuksesta salille, mutta tiistaina jouduin pettymään itseeni, kun en jaksanutkaan Kehä I jonojen jälkeen enää kurvata salin pihaan. Sain kuitenkin lähdettyä hakemaan postista pientä pakettia joka odotti minua. Tähän väliin en vielä paljasta mitä siellä oli ;)

Keskiviikkona pääsin kuitenkin salille. Pysyin päätöksessä ja kyllä kannatti! Hyvä ylävartalotreeni. Poikkeuksellisesti tein ylävartalon kokonaisuudessaan, koska loppuviikko taitaa jäädä väliin rehkimisten suhteen... Katsotaan nyt.


Huippuhyvää lohta pinaattituorepastalla <3



Postiluukusta tipahti lukemista :)


Hmmm... josko lisää treenivaatteita?......

 
Loppuviikon mahdollinen salilakko johtuu tämän päiväisestä. Viisaudenhampaiden poisto. Kyllä. Nyt se päivä koitti, jota olen pelännyt jo monta vuotta. Ja vielä kaksi yhtäaikaa! Työpäivän pätkästä ei meinannut tulla mitään, kun odotti vain että kello lyö puol kakstoista ja on pakko lähteä...

Aika koitti ja tädit pyysi huoneeseen. Annoin heille, etten odota kovin innolla... Kaikista huvittavin ja jännistystä laukaisevin osuus oli puudutusta laitettaessa. Taustalla soivassa radiossa laulettiin: "Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuuu..." :D Hampaat olin päästämässä pois :D Se onneksi laukaisi jännistyä ja huvitti meitä kaikkia.

Loppuun sanoin hammasläkärin tädeille, etä olin pettynyt. Ei se tuntunu yhtään! Jännitin ihan turhaan! :) En edes tajunnut, etä alahammas poistetiin, kun se oli jo pöydällä ja toinenkaan ei tuntunut missään.



Poski turpeena...

Nyt makoillaan sitten sohvalla ja puudutus alkaa olla päättynyt, mutta kovin kovaa särkyä ei ole... Katsotaan nyt miten tässä nukutaan tuleva yö. Posken turvotuskin on laskenut.


"Välttäkää fyysista rasitusta n. viikon ajan...."

Tällaista täällä.. Kovasti kyllä salille tahtoisi päästä. Pidempiä happihyppelyitä kyllä viikonloppuun voisi mahduttaa, jos en salille viitsi lähteä :) Ainakin kelit olisi suosimassa jälleen ulkoilijoita!! :)

Onkos muilla kokemuksia viisaudenhampaiden poistoista? Onko menneet putkeen? Vai menikö joku pieleen?

3 kommenttia:

  1. Multa otettiin ensin yksi ja toisella kerralla kaksi. Jotenkin hirveen kivaa. :D Hah! Varasin ajan niille kahdelle vielä syntymäpäiväksi silloin, aattelin että siinä on semmosta extreme-henkisyyttä. :') Hyvin meni täällä kaikki, yksi vähän junnasi ja piti kiskoa enempi, muttei se sattunut. Itse sain kyllä treenailla jo kahden-kolmen päivän päästä, kun ei verta ollut enää tullut. Mulle sanottiin, että kunhan se on tosiaan ummessa hyvin, niin ei oo hätää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitten kannattaa toiveita elätellä, josko salille pääsis vielä tällä viikolla :D Olo oli kyllä vähän pöllämystynyt (ehkä paras sana siihen fiilikseen) kun tajusin operaation jälkeen, ettei se tuntunut missään :o Mutta hyvä näin!

      Poista
  2. mun poikaystävällä on poistettu kaksi ja joka kerta mennyt hyvin. pari päivää saikkua ja vahvaa buranaa ja sillä sipuli. itteä on kullan puolesta usein pelottanut enemmän kun häntä itseään haha :D

    hyvin se siis varmana menee!:) jännittäisi itteäkin kyllä jos pitäisi poistattaa..

    nam muuten toi pasta. alko tehä mieli lohta. sitä tuleekin syötyä liian harvoin..

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)