perjantai 15. helmikuuta 2013

Motivaatio - Mistä se kumpuaa?

Nyt kun aletaan pikkuhiljaa lähestymään sitä painoa, joka mielessäni on pyörinyt jo hetken aikaa tavoitepainona, niin tuli mieleeni ajatus siitä, että mikä itseäni oikein motivoi tässä touhussa ja kuinka nyt vihdoinkin palat ovat loksahtaneet kohdilleen ja jojoilua ei ole esiintynyt, vaan pudotus on ollut tasaista ja rauhallista.

Tavoitteet
Tuloksia tulee kun on konkreettinen tavoite/tavoitteet. Itselläni mielessä on siintänyt tuleva kesä :) ja se on antanut motivaatiota ja lisäenergiaa tekemiseen ja sitä kautta olen myös saanut tuloksia aikaiseksi paremmin kuin ennen ja myös motivaatiota olen pystynyt pitämään yllä.

Tavoitteiden ei tarvitse olla suuria. Jollekin voi olla tavoitteena syödä terveellisempää tai puhtaamapaa ruokaa. Joku voi pyrkiä liikkumaan tunnin tai pari viikossa enemmän. Joku haluaa mahtua kokoa pienempiin farkkuihin :) Omasta mielestäni tavoite on kuitenkin tärkeä, jotta projektissaan tai elämäntapamuutoksessaan voi onnistua ja tulokset myös pysyvät.



kuva



Liikunta
Kuten olen jo muutamaan kertaan maininnut, olen vihdoinkin löytänyt uudestaan liikunnan ilon ja sen mukana tuoman kokonaisvaltaisen hyvän olon niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen ollut lähes koko elämäni melkoisen liikunnallinen, mutta jonnekin se kipinä katosi muutama vuosi sitten. Olen nuorena harrastanut jalkapalloa aktiivisesti 7-8 vuotta, kunnes joukkue lopetti ja siihen loppui oma pallon potkiminenkin. Tämän jälkeen hain omaani ja liityin lopulta kuntosalille, jossa kävin useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti. Tykkäsin salitreenistä jo silloin, mutta kun tuli treeniin pieni paussi pakotetuista syistä, niin se uudestaan aloittaminen olikin joka kerta yhtä työlästä. Lopulta luovutin ja irtisanoin sopimuksen. Tämän jälkeen ei säännöllistä harrastusta ollut, kunnes taloon tuli koira ja sen mukana pakolliset lenkit ja tottistreenien (+ jälki- ja purutreenien) yhteydessä tapahtuva liikunta.



kuva


Nyt kuitenkin on toinen ääni kellossa. Viihdyn salilla paremmin kuin hyvin, aamulenkit kierrän mielelläni ja saan tästä kaikesta niin hyvä fiiliksen, että se motivoi jatkamaan samalla radalla :)

Tulokset
Todennäköisesti tämäkin projekti olisi tyssännyt seinään, jos tuloksia ei tulisi :D Niitä on kuitenkin tullut tasaisesti kaikista näkökulmista katsoen koko ajan ja ne motivoivat eteenpäin täydellä höyryllä :)

Olen huomannut kunnon kohonneen. Sykemittari on tässä touhussa kiva kaveri ja se kertoo kohonneesta kunnosta. Enää eivät sykkeet nouse niin korkealle kuin aikaisemmin, vaikka treenin intensiteetti olisikin sama. Jaksan paremmin ja tehokkaampia lenkkejä ja enää ei hengästytä samalla tavalla töissä, kun kiipeät kollegan luo kolmanteen kerrokseen :D

Paino on tippunut tasaisesti koko tämän matkan ja rauhallinen tahti onkin ollut tervetullutta. Pääsääntöisesti vaaka on näyttänyt aina edelliseen viikkoon verrattuna miinusta, paria pikkeusta lukuunottamatta ja se saa hymyilyttämään aina maanantaiaamuisin. Nyt varsinkin, kun ollaan lähellä "tavoitetta" voisi sanoa draivin olevan vieläkin hurjempi, jotta se saavutetaan :) Nälässä en ole elänyt, syön tasaisesti pitkin päivää ja huolehdin proteiinin saannista, unohtamatta kuitenkaan hiilareita ja rasvoja. Yltiöpäinen laihduttaminen näännyttämällä itsensä ei ole terveellistä ja miksi sitä tekisin, koska saan tuloksia näinkin :)


kuva


Mittanauha ja peilikuva kertovat myös oman tarinansa ja välillä sitä hieman hämmästelenkin. Vaikka salilla käyttäisi maximipainoja ne reidet eivät siitä vain kasva, vaan kiinteytyvät :) Ja vatsa alkaa muistuttamaan vatsaa eikä mitään palloa. Senttejä on lähtenyt joka puolelta, mutta silti lihasten muoto alkaa joissain kohti jopa näkymään kaiken muun alta. Oikeita asioita on siis tehty :)

Fellow bloggers :)
Ammennan aivan älyttömästi motivaatiota muiden blogeista ja heidän onnistumisistaan. Lähes päivittäin tulee seurattua isoa liutaa muiden blogeja ja niitä löytyisi varmasti toinen samanmoinen määrä, jos lähtisin kahlaamaan netin syövereitä. Mitään muuta en ehtisikään tekemään kun lukea niitä :D

Silloin tällöin lueskelen muiden vanhoja postauksia ja hämmästelen niitä muutoksia mitä he ovat saaneet aikaan ja ihastelen heidän positiivista asennettaan. Saan myös paljon ideoita omaan treenaamiseen ja syömiseen muiden teksteistä ja nämä tuovat vaihtelua omaan tekemiseen ja arkeen, joka taas lisää omaa motivaatiota tässä elämäntapamuutoksessa.

Sillon tällöin teksteistä löytyy myös niitä huonompia hetkiä ja päiviä ja on ihana huomata, että myös muut kompastelevat välillä ja olemmehan vain ihmisiä. :)

Netti on pullollaan toinen toistaan mahtavampia blogeja ja varsinkin niiden takaa löytyviä mimmejä <3

Palaute
Pakko myöntää, kyllähän se pistää hymyilyttämään, jos joku jotain huomaa :) Itselläni ainakin viime aikoina ovat työkaverit huomanneet muutoksen ja kommentteja olenkin asiasta saanut. Se siis näkyy ulkoisesti, mikä myös tuntuu sisäisesti :)

Materia
Okei, pinnallista, I know :D Mutta hyvin istuvat, mukavat ja myös omaa silmää miellyttävät treenikuteet antaa pienen boostiin varsinkin silloin, kun ne ekaa kertaa päällensä pukee :D Treenivaatteiden määrä on kasvanut viime aikoina hurjasti vaatekaapin puolella, mutta onpahan ainakin niiden kulutuskin lisääntynyt :) Eikä kukaan voi väittää etteikö nyt varsinkin kevään lähestyessä olisi kaikkia ihania, syötävän hyvän värisiä treenitoppeja, -pöksyjä ja -kenkiä kaupat pullollaan :o


kuva


Tällaisia ajatuksia tällä kertaa :)



Mikä sinua motivoi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)