sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Askartelua ja rullailua

Taas yksi kiva viikonloppu takana, tekemistä on riittänyt ja sitä olen yrittänyt keksiäkin, kun hieman on meinannut herkkuhimo yllättää :) Eipä kuitenkaan ole niin pahasti, että sortunut olisin. Ei ei. Herkuttomalla mennään vielä :) Pientä makean himoa olen pitänyt loitalla metsämarja Funlightillä :)





Lauantaina aamu alkoi isolla aamiaisella: kaurapuuroa mansikoilla, banaanilla ja soijalesitiinillä sekä kylkeen vielä raejuustoa. Namskis! Oli niin hyvää, että ehdin syödä sen ennen kuin kuvaa ehdin nappasta. :)

Aamukahvin jälkeen pakkasin salikassin, heitin musiikin korville ja kävelin salille. Vuorossa oli takareidet, pakarat ja vatsoja. Hyvä treeni ja hyvä mieli.

Treeni

Kyykyt laitteessa
Polven koukistukset (laite 1)
Prässi leveänä
Polven koukistukset (laite 2)
Takapotkut laitteessa
Takapotkut taljassa (s)
Takapotkut takaviistoon taljassa (s)
Loitontajat

Kylkirutistukset kahvakuulalla
Vatsarutistukset laitteessa
Vatsarutistukset jumppapallolla
Kierrot levypainon kanssa
Hooverit


Palari nassuun, hyvän treenin jälkeen hymyilyttää :)




























Salilta kotiin kävellen. Onneksi tässä vaiheessa ei vielä satanut lunta. Sitä on nimittäin tullut taas lisää eilen ja tänään ja kohta saisi kyllä loppua.











Sain melkoisen paljon lauantaina aikaan: pyykkäsin, imuroin, pesin lattiat, vaihdoin lakanat... Iltapäivällä lähdin pyörähtämään Jumbossa hakemassa hääkutsuihin vielä hieman tarvikkeita ja samalla kävin H&M:llä enkä sieltäkään tyhjin käsin lähtenyt. On kovin ajoittaista löydänkö sieltä mitään, mutta nyt olisin voinut kantaa monta kassia vaatteita pois sieltä :o Odotellaan ensi viikon palkkapäivää ;)

Pyörähdin vielä ennen kotiinmenoa vanhemmilani kahvilla ja äitiäni on puraissut pieni sisustuskärpänen. Tällä kertaa ruokailutilasta löytyi uusi ruokailuryhmä. Todella kaunis valkoinen sellainen :)

Kahvin jälkeen kotiin, lenkkikuteet niskaan ja koiran kanssa ulos. Käytiin tallustamassa rauhallinen iltakävely, matkaksi kertyi noin neljä kilomeriä ja aikaa meni 45 minuuttia. Lenkin jälkeen puraisi askartelukärpänen ja päätin alkaa tekemään kutsuja häihin :) Tarkoitus olisi lähettää kutsut jo nyt kuun vaihteessa, jotta ihmiset pystyvät varautumaan ja mahdollisesti miettimään kesälomia. Osa tarvitsee myös majoituksen, joten henkilömäärät on hyvä saada ajoissa.

Kutsujen ulkoasu on muuttunut päässäni jo moneen otteeseen, mutta värit ovat onneksi pysyneet samoina :) Lopullisen muotonsa ne löysivät vasta eilen illalla ja tässä ne nyt ovat:




Pitää vielä hankkia hieman tujumpaa liimaa kyyhkyille, jotta pysyvät varmasti paikallaan. Mutta you get the point :)





Osan korteista jaksoin tehdä eilen illalla ja tänään olen tehnyt loput. Vielä pitää tulostaa sisälle tulevat tekstit ja liimailla kyyhkyt niin ne ovat valmiita lähetettäväksi.


Lauantain iltapala: Vehnäleseitä, rahkaa ja persikka-banaani Pilttiä :)


Sunnuntain lounas


Tänään sunnuntaina olen pitänyt lepopäivää. Olen rullaillut FOAMrollerilla ja venytellyt. Tuo rullailu on kyllä samaan aikaan kivaa ja kamalaa :D Hyvin saa tuntuman rullattavissa lihaksissa, mutta välillä tuntuu vähän liiankin hyvin. Tehokasta :D






Mikä Foamroller? Foamroller eli pilatesrulla. Hyvä ja tehokas väline omatoimiseen lihashuoltoon. Foamrolleria voi käyttää venyttelyyn, hierontaan ja esimerkiksi tasapainoharjoituksiin. Monet käyttävät myös verryttelyn yhteydessä. Varsinkin hieronnassa käytetään omaa kehon painoa vastuksena, jolloin rullailulla eli putkirullauksella voidaan niin hieroa kipeitä lihaksia kuin sillä saadaan myös pehmytkudoksen kiinnittymiä aukaistua.

Itse olen kyseistä kapistusta testannut nyt muutamaan otteeseen ja voin todeta, että toimii! Varsinkin kipeät kohteet kuten pakarat ja ulkoreidet ovat osuneet pitkält rullailun kohteeksi ja vaikka se sattuukin, kun ovat niin jumissa, niin kyllä tämä niitä aukoo :)

Alla olevan kilipin avulla pääsin alkuun :)




Sellaista tällä kertaa.

Kuinkas teidän viikonloppu on sujunut? Onko pysytty herkuista erossa? :)

-H-

2 kommenttia:

  1. Viikonloppu on sujunut oikein mukavasti! :) ja ei olla herkuista pysytty erossa (tosin ihan luvan kanssa herkuteltu).. Nyt kyllä saa riittää herkut tältä päivältä! Toi rulla on mainio kapistus <3 Teillä on nyt kesällä häät?? :) Osta mun vanha hääpuku pois!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, heinäkuussa pitäisi alttarille astella. Sori, mulla on puku jo vanhemmilla jemmassa ;)

      Poista

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)