tiistai 27. marraskuuta 2012

Millainen syöjä olet...

Moikka!

Lueskelin tuossa viimeisintä Fit-lehteä ja siinä oli yhtenä artikkelina syömiseen liittyvä artikkeli, millainen syöjä olet. Ajattelinkin hieman pohdiskella omaa syömistäni ja kuinka se on viimeisenä vuoden aikana muuttunut.

Tunnen, että olen vihdoinkin löytänyt tasapainon itseni ja syömiseni suhteen. Rakastan hyvää ja virkeää oloa, jonka terveellinen ja tietoinen syöminen on saanut kropassani aikaan ja energiaa on enemmän kuin ikinä. Oli aika, jolloin nukahdin töistä tultuani sohvalle ja olo oli illalla hyvin nuutunut. Ruokailutottumukset olivat mitä olivat ja päivällä saatoin olla syömättä päivällä useita tunteja ja syödä illalla kaiken mahdollisen eteeni tulleen. Terveellistä..öö.. Not!

Se olenko ollut aikaisemmin tunnesyöjä, tapasyöjä vai toiminnallinen syöjä, en osaa sanoa, todennäköisesti kaikkea sekaisin. Olen syönyt tunnekuohuissa, varsinkin alla päin ja tapoihin juuttuneena olen syönyt, vaikka ei tarvetta ole ollutkaan. Toiminnalliseksi syöjäksi määritellään tehokkaan syömisen ihannoija eli pikaruokaa nyt ja heti, mieluiten kotiovelle kannettuna. Tätäkin on aikanaan harrastettu. Valitettavasti harrastetaan edelleen, mutta ei onneksi minun kaloreiden kustannuksella. ;)

Kuva
Onhan se pikaruoka helppoa ja nopeaa, mutta onko se missään määrin tervellisestä? Ei minusta. Mainostetaan 100%:sta naudanlihaa. Okei, voihan se olla sitä, mutta mikä osuus siitä pihvistä on sitä lihaa? Nytkin taustalla pyörii televisiossa hampruilaismainos ja hetki sitten telkkarissa pyöri ruudulla pizza. Pikaruokaa on tullut syötyä osuuteni, valitettavasti, mutta siitä aiheutuva olo nykyään saa minulla stopin aikaan ja tälle "houkutukselle" pystyinkin sanomaan "Ei" juuri viime sunnuntaina, helposti :)

Nykyään ruokailuajat ovat säännölliset ja vatsa kyllä ilmoittaa itsestään, jos edellisestä ruokailusta on kulunut yli neljä tuntia. Ilman aamupalaa en ole koskaan selvinnyt, mutta sen vaihduttua tyhjää täynnä olevista sämpylöistä täyttävään ja herkulliseen kaurapuuroon lisukkeineen nälän tunne pysyy poissa pitkään. Tätä en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Nykyään vaalea leipä saa voimaan jopa pahoin, sillä vatsa reagoi niihin välittömästi.

Lautasella on aina ollut enemmän tai vähemmän kasviksia ja vihanneksia ja hedelmät ovat aina kuuluneet ruokavaliooni. Kaikki tämä on kotoa opittua ja siitä onkin kiittäminen äitiäni, joka jaksoi meille tuoda lautaselliset hedelmiä iltapalaksi <3 Nykyään hedelmät toimivat herkkuina ja niitä tuleekin syötyä makeanhimon iskiessä ja vaivatessa.
Kuva
Makeanhimo. Ei todellakaan iske enää siihen malliin kuin joskus aikaisemmin ja saan sen selätettyä huomattavasti helpommin vain tahdon voimalla, en hakemalla lähikaupasta suklaalevyä :) Aikaisemmin sokeripitoisten herkkujen syömisen oli yhtälailla tunnesyömistä kuin tapasyömistä. Sohvalla makaaminen tarvitsi kaveriksi aina kulhollisen jäätelöä, tottakai. Mutta eipä enää. Kyllä telkkaria voi katsella ihan ilman sitäkin. Kaupassa tuli usein ja tulee nykyäänkin käytyä nälkäisenä, mutta aikaisemmin kärryt ohjautuivat aina karkkihyllyn luoksi. Ei enää. En koe sitä tarvetta. Hyvä niin :)

Kuva
Olen vihdoinkin sinut itseni ja syömiseni kanssa. Menneisyydessä on epäonnistumisten värittämää diettailua ja ajanjaksoja, jolloin olen skarpannut, mutta aina vain valunut talaisin vanhoihin tapoihin ja kärrännyt ne ostoskärryt karkkihyllyn luo. Ja siitä se ajatus onkin sitten aina lähtenyt ja karannut kauas tavoittamattomiin.

Now I eat to live, not live to eat. Tämä on nyt sisäistetty ja sen voimalla mennään eteenpäin hamaan tulevaisuuten asti! Nyt joku voi kuvitella, että lakko on totaalinen. Ei, tämä ei ole lakko. Annan itselleni herkkuhetkiä ja jos herkkujen on joskus oltava niitä koko kansan tuntemia herkkuja niin olkoon. Mutta usein ne ovat olleet tässä lähiaikoina hieman erilaisia, kuten hyvä protskupatukka tai hedelmät rahkan seassa. Esimerkiksi jouluna voi ja saa ottaa rennommin ja syödä suklaata jos haluaa. Mikään ei ole kiellettyä, elämä on vain valintoja täynnä.

Millainen syöjä sinä olet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)