maanantai 19. marraskuuta 2012

Yhteenveto, viikko 46

Takana rankka viikko varsinkin henkisesti. Liikunnallisesti voisi sanoa, että huono. Ja syömisten osalta vähän niin ja näin. Tästä syystä ei ole tullut blogiakaan päiviteltyä.
Viikko 46
Alkuviikko lähti sujumaan aivan normaaliin tapaan ja sain tehtyäkin alkuviikosta ihan normaalin, hyvän jalkatreenin. Tiistaina ja keskiviikkona olin reipas ja tein aamuaerobiset koiran kanssa. Töiden takia olen stressannut, tai no, itse asiassa siellä vallinneen tilanteen takia ja huomasin loppuviikosta, että stressaaminen alkoi vaikuttamaan jo fyysiseen jaksamiseen. Ja stressin takia ruokailutkin ovat jääneet hieman vähemmälle. Tämäkin on rokottanut osaltaan loppuviikon jaksamista.
Kuva
Keskiviikkona päädyin illalla sohvalta lenkille, oli vain pakko päästä tuulettamaan ajatuksia ja valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen. Torstai oli töissä rankka ja vei kaikki mehut enkä enää kotiin päästyäni jaksanut kuin lysähtää sohvalle ja miettiä tulevaa. Onneksi rakas avokkini vei minut syömään ja sain muuta ajateltavaa. Käväistiin Rossossa syömässä ja omalle lautaselleni päätyi kanaa käärittynä ilmakuivattuun kinkkuun ja vihanneksia. 

Perjantaina sain illalla tehtyä kunnollisen kävelylenkin vielä koiran käytön jälkeen. Lauantai olikin sitten kaikkein tuskallisin. Heräsin aamulla ja pohdiskelin itsekseni jaksanko vaivautua salille. Vielä ennen koiran lenkitystä oli fiilis, ettei salista mitään tulisi. Käytin koiran ja söin aamupalan rauhassa ja olotila koheni. Pakkasin salikamat kassiin ja suuntasin salille.

Ei kulkenut. Ei sitten millään. Mikään ei noussut ja v-käyrä nousi nousemistaan. Ainut, jonka sain tehtyä kunnolla oli vatsatreeni, mutta siihen se jäikin. Viimeinen niitti oli se, että kolautin scott-penkin tangon suoraan polveeni. Kulutin aikaani puolisen tuntia salilla, kunnes totesin, että parempi lähteä kotiin. Lauantaina pidin myös vapaasyöntipäivä ja sekös sitten riistäytyi käsistä. Myönnän, tuli syötä vaikka ja mitä kuraa ja sekös suututtaa, edelleen.

Sunnuntaina oli kuitenkin jo parempi päivä. Kävin aamusta juoksemassa HIIT-treenin, joka sujui ihan mallikkaasti. Viisi spurttia treeniin ja puolisen tuntia kului kokonaisuudessaan. Kävimme myös yhteisellä kävelylenkillä vielä illalla palauttamassa vuokraleffan. Onni on, ettei ole paukkuarka koira. Keskustassa oli ilmesesti juuri sopivasti joulukadun avajaiset ja ilotulitukset rävähtivät päälle juuri sopivasti kohdalla. Rakas hurttamme hieman ihmetteli alkuun, mutta unohti paukkeen melkein heti.

Tästä on ihan hyvä jatkaa uuteen viikkoon ja toivottavasti parempaan sellaiseen J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)