Huomenta!
Millaisilla eväillä ja puurtamisella onkaan vuosi 2013 stratattu käyntiin.. Oikein onnistunut viikko takana kaikin puolin :) Evästysten suhteen mennyt oikein mallikkaasti ilman minkäänlaisia herkkuja ja liikuttuakin on tullut ahkerasti. Taputan itseäni olkapäälle.
Salilla ehdin käydä viikolla neljä kertaa, useamminkin olisin ehtinyt, mutta päätin pitää kuitenkin kaksi lepopäivää viikolle. Vuoden ensimmäinen päivä eli tiistai oli tarkoitus olla lepopäivä, mutta se siirtyi päivällä, kun avokki sai innostettua salille matkaan sohvalla makoilun sijaan. Tällä saatiinkin potkaistua vuosi hyvin liikkeelle. Aerobisia treenejäkin tuli tehtyä jopa neljä viikolle, kaksi salitreenin jälkeistä, yksi crossarilla ja yksi aamukävely. Tällaisia viikkoja lisää! :)
Polarin yhteenvedosta huomaa, ettei kilometrejä kerry kovin paljoa näin talvella, kakki kilometrit tulee poljettua salilla kuntopyörällä tai crossarilla :) Harjoutsten kokonaismäärä on tässäkin pienempi, koska en ole erikseen erotellut salitreeniä ja aerobista. Mitä turhaan, kaloreita palaa :)
Ruokailut ovat tällä viikolla menneet myös töissä omilla eväillä, jotka olen taas ottanut mukaan pienen tauon jälkeen. Huomasin, että töissä syödessä tulee aina otettua se pala leipää ja lautaselle hieman enemmän kaikkea kun tarve olisi ja usein proteiininsaanti ei ole taattua työpaikkaruokalassa. Myös jälkkäriä tulee otettua aina silloin tällöin. Tämän vältän omilla eväillä.
Mitä sitten syön.. Tässä esimerkkiruokailut eiliseltä:
Aamupala: klo 10:00 (sunnuntaina saa nukkua :)
Lounas: klo 13:30
Välipala: klo 16:00
Päivällinen klo 19:00
Iltapala klo 21:00
Arkirytmi on hieman erilainen ja aamupala tulee syötyä yleensä noin kuuden aikaan, joko aamulenkin jälkeen tai suoraan sängystä noustuna. Lounaan syön töissä noin klo 11 ja välipalarahkan syön töissä kolmen aikaan, ennen töistä lähtöä.
Ja arvatkaas mitä, kyllä tämä gramman tarkkudella syöminen näköjään edelleeen toimii, vaikka olisin kuvitellut, ettei tämä nyt enää suuria pudotuksia olisi tuonut. Melkein kilo kuitenkin lähti :o -0,9 kg viime viikon saldo. Mahtaakohan olla vielä joulun jälkeisiä turvotuksia... Ihan sama, tyytyväinen tässä ollaan ja siihen maagiseen rajaan eli seitsemäänkymppiin on enää reilu kilo matkaa!! Huimaa! En ihan oikeasti muista milloin viimeksi sen alle on menty tai siellä oltu... Eletään siis jänniä viikkoja :)
Treeniviikko on potkaistu jo tänään käyntiin, aamuaerobinen suoritettu ja töiden jälkeen suuntaan salille tekemään jalkatreenin, viikon kohokohta tiedossa <3
Ihanaa alkanutta viikkoa!
-H-

vko 1 |

Perinteinen aamupala: Kaurapuuroa, mansikoita, raejuustoa ja soijalesitiiniä. Niin hyvää <3 |
Lounaaksi suurin satsi eli jauheliha-peruna-juuresvuokaa ja tomaattia |
Välipala: Rahkaa mustikoilla ja vadelmilla |
Päivällinen: Kanaa, raejuustoa, salaattia ja oliiviöljyä |
Iltapala: Rahkaa, vehnäleseitä ja mehukeittoa |
Ja arvatkaas mitä, kyllä tämä gramman tarkkudella syöminen näköjään edelleeen toimii, vaikka olisin kuvitellut, ettei tämä nyt enää suuria pudotuksia olisi tuonut. Melkein kilo kuitenkin lähti :o -0,9 kg viime viikon saldo. Mahtaakohan olla vielä joulun jälkeisiä turvotuksia... Ihan sama, tyytyväinen tässä ollaan ja siihen maagiseen rajaan eli seitsemäänkymppiin on enää reilu kilo matkaa!! Huimaa! En ihan oikeasti muista milloin viimeksi sen alle on menty tai siellä oltu... Eletään siis jänniä viikkoja :)
Treeniviikko on potkaistu jo tänään käyntiin, aamuaerobinen suoritettu ja töiden jälkeen suuntaan salille tekemään jalkatreenin, viikon kohokohta tiedossa <3
Ihanaa alkanutta viikkoa!
-H-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)