maanantai 21. tammikuuta 2013

Yhteenveto: Viikko 3

Hiphei ja maanantai!

Taas on yksi viikko vuodesta vierähtänyt ja maanantaiyhteenvedon aika. Erittäin, erittäin onnistunut viikko takana liikunnan suhteen kuin myös ruokailujenkin. Kuten eilen mainitsin, nälkä kurnii vatsassa ja eilen sortuminen oli lähellä. Mutta onneksi vain lähellä :) Sain pidettyä pääni ja kielsin jopa miestäni hakemasta karkkeja sohvalle ihmistä kiusaamaan :D


Vko 3
 Viikko oli liikunnan täyteinen ja aivan kokonaista vapaapäivää en pitänyt ollenkaan, näemmä :D Salitreenejä sain tehtyä neljä ja aamuaerobisiakin kävin tekemässä kolme! Olen niin ylpeä itsestäni, että olen saanut niitä ujutettua viikkoihini huomaamattani ja ne kyllä herättävät aina päivään. Ja fiilis sen jälkeen on ihan mahtava kun tietää saaneensa päivän liikkeelle liikkumalla :)

Heiaan on näemmä lisätty uusi ominaisuus tsemppaamaan käyttäjiä. Olen onnistunut keräämään jopa kaksi mitalia viime viikolla:




Ihan hyvin näin kolmen viikon jälkeen :)

Lisäsin kesken viikkoa sykemittariini harjoitusohjelman, joka näyttää viikkokohtaiset tavoitteet ajankäytölle, kaloreille ja sykealueille. Aika kätevää :) Antaa myös palautetta, miten on onnistunut. Niitä ei nyt tässä näy, kun lisäsin sen kesken viikkoa, mutta eiköhän se ensi viikolla jo näy :) Viikon tavoitteena oli liikku 7 tuntia ja kuluttaa 4100 kaloria.. Onnistuin kummassakin :)


Ruokailujen suhteen olen nätisti pysynyt ruodussa. Eilen siippa toi töistä tullessaan subit mukanaan ja omani oli jälleen kokojyväleivällä, tuplalihalla ja ilman mitää muita kastikkeita kuin öljyä. Ja puolikas tottakai :) Kokonaista en enää jaksaisikaan! Tämä ajoi siis hyvin päivällisen asiaa. Herkuista olen pysynyt erossa ja arkisin se on huomattavasti helpompaa kuin viikonloppuisin. Ensi viikonloppuna olen kaiken lisäksi yksin kotona, toivotaan, että viimeinen herkuton viikonloppu pysytään vielä ruodussa :)

Ja muuten, enää puoli kiloa uuteen kymmenlukuun! Puoli kiloa! Ei olla enää kaukana :)

Nappasin eilen muutamat kuvat ja neljässä kuukaudessa ei kovin suurta muutosta ole tapahtunut, mutta oli siellä jonkinlaista kuitenkin. On sieltä jotain sulanut pois :) Vai kuinka?




Paljonhan siellä on vielä tekemistä, mutta suunta on oikea ja taitaa siellä rasva sulaa. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

-H-

4 kommenttia:

  1. Upeasti olet kaventunut ja tiivistynyt <3 Go Hanna Go! Suunta on oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Eteenpäin mennään, hitaasti, mutta varmasti :)

      Poista
  2. Selkeä muutos tapahtunut!!! :) tsemppiä jatkoon myös :)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)