Huomenta!
Niin taas uusi viikkon alkaa ja vedelleen tammikuun viimeisiä päiviä. Viime viikko oli kaikin puolin onnistunut. Tuntuu, että sanon näin melkein joka maanantai, mutta nyt vain tuntuu, että treenit kulkee ja syömistenkin osalta olen hyvin pysynyt balanssissa ja mielitekoja tulee todella harvoin nykyään :)
Salitreenejä sain taas viime viikolle neljä seuraavalla jaolla:
1. treeni (ma) : Jalat + Vatsat
2. treeni (ti) : Olkapäät + Hauikset + Ojentajat
3. treeni (to) : Rinta + Selkä + Vatsat
4. treeni (la) : Takareidet + Pakarat + Olkapäät
Tämä jako toimii hyvin tällä hetkellä ja tuo viikon neljäs treeni on aina extra, jossa kombinaatiot hieman vaihtelee. Mihin nyt ikinä haluan keskittyäkään sillä hetkellä :)
Liikuntaa on viime viikolle kertynyt melko lailla, mutta yksikään niistä ei ole tuntunut pakkopullalta, vaan hetkittäin tuntui jopa siltä, että pitäisikö taas mennä. Olenkohan hieman jäänyt koukkuun??
Huomaamattaan viikon aikana on tullut käveltyä 24 kilometriä (!!?!) ja liikuntaa kokonaisuudessaan lähemmäs 10 tuntia. Tuosta Polarin yhteenvedosta kun puuttuu perjantain kävelylenkin jälkeen tehty vatsatreeni.
Ruokailut ovat pysyneet säännöllisinä ja terveelliisinä. Edellisestä ruokailusta kun on kolmisen tuntia kulunut, vatsa muistuttaa olemassaolostaan ja sitten taas syödään :) Viime viikolla olen eväänä ottanut mukaan pariin otteeseen välipalaksi mukaan ananasta rahkan kanssa ja vielä jokin aika sitten en voinut sietää kyseistä yhdistelmää, mutta nyt siitä on tullut ihana herkku :) Okei, on siinä hedelmäsokeria, mutta en laske sitä siinä mielessä herkuksi, koska kyseessä on hedelmä.
Parina päivänä söin myös leipää (huimat kolme siivua yhteensä) ja nekin olivat mukavaa vaihtelua ja lisää viikkoon. Todennäköisesti Mars-patukka tai jokin muu äkkimakea olisi saanut saman mielihyvän aikaiseksi ennen, mutta nyt ruisleipä tuo sen :)
Edit: Unehtui mainita maanantain pudotus... -200g. Hitaasti, mutta ramasti lähestytään kutosia. :)
Tällä viikolla yritän rypistää kaikki liikunnat viikolle ja viikonloppuna korkeintaan jotain pientä aerobista. Mutta viikonloppuna keskityn oleelliseen eli syömiseen. Annan itselleni luvan syödä mitä vain mieli halajaa, sillä olisi vapaasyöntiviikonloppu edessä, kun tammikuu loppuu ja samalla herkuton, joka vedetään täysillä loppuun!
-H-

Vko 4 |

Kuva |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)