tiistai 1. tammikuuta 2013

Yhteenveto, viikot 51 + 52

Hyvää Uutta Vuotta!

Viime viikolla yhteenveto jäi tekemättä joulunpyhien takia, joten teenkin nyt yhteenvedon viimeisestä kahdesta viikosta. Viikoista ensimmäinen oli liikunnan osalta hieman vajaampi, aamuaerobisia ehdin käydä tekemässä kaksi ja salilla ehdin rehkiä pariin otteseen. Testasin myös toistamiseen pleikkarin UFC Personal Traineria, josta mainitsin aikaisemmin. Tein kaksi treeniä, toinen oli keskivartalolle ja toinen jaloille ja hyvinhän sillä hien pintaan sai :)

Joulu oli välissä ja se jäi liikuntojen osalta minimaaliseksi, mutta sen soin itselleni. Joulu meni syödessä ja rentoutuessa. Tapaninpäivänä kävimme kuitenkin rehkimässä lumet katolta ja siitä alkoikin hyvä treeni putki viime viikolle :) Salilla ehdin käydä kolmesti tekemässä oikein hyvät treenit sekä muutamat aerobiset mahtui viikkoon myös.

Tästä onkin hyvä aloittaa uusi vuosi hyvällä treenivireellä ;)


Vkot 51 + 52


Syömisistä en puhukaan sen enempää, sillä jouluna tuli syötyä normaalia enemmän ja herkkujakin koko syksyn edestä. Jossain määrin voisi sanoa, että hieman överiksikin meni, mutta ei pahasti. Jouluaattona alkoi jo jatkuva syöminen ahdistaa ja loppujoulu menikin melko maltillisesti syödessä. En kuitenkaan voi vastustaa oman äitini kaloja ja mätejä ja muita ihania herkkuja, joita joulupäivänä ja tapaninpäivänä kävimme syömässä. Positiivista tässä on kuitenkin se, ettei omaan kotiin tullut ostettua yhtään jouluruokaa, jota olisi pitänyt tuhota vielä joulun jälkeen :)

Joulu otettu siis levon ja tankkauksen kannalta ja tästä kohti uutta, tehokkaampaa ja terveellisempää vuotta!

-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)