perjantai 12. lokakuuta 2012

Lepopäivää

Moikka!

Pari viimeistä päivää mennyt niin hulinalla, ettei ole ehtinyt päivittelemään tännekään mitään. Tämäkin on tämän päivän ensimmäinen hetki kun ehtii istumaan rauhassa ensimmäistä kertaa.

Kuten otsikosta huomaa, tämä päivä on ollut liikunnan osalta lepopäivä. Tänään olen antanut kropan levätä, kunnes taas huomenna aamulla paahdan salille :)

Olen parina viimeisenä aamuna yrittänyt päästä sängystä ylös aikaisin, että olisin päässyt lenkille heti aamusta, mutta uni on vienyt voiton. Toisaalta olen kyllä koko alkuviikon liikkunut hyvin, niin suon itselleni tämän löysäilyn.

Tänään suuntasin töiden jälkeen pitkästä aikaa koiran kanssa treenaamaan tottelevaisuutta lähellä sijaitsevalle kentälle. Raukka on viime aikoina jäänyt pelkästään lenkkien varaan eikä ole saanut tehdä rakastamaansa aktiviteettiä, joka kyllä vie mehut tuosta jätkästä. Ja kyllä taas huomasi, että toinen pääsi elementtiinsä :)

Ulkoilun jälkeen en yksinkertaisesti jaksanut tehdä ruokaa (laiskuus iski), joten tein itselleni pirtelön protskusta, banaanista ja maidosta. Proteiinina käytin BSN Lean Dessert Protein Shakea, makuna Chocolate Fudge Pudding. On muuten makea. Jopa ehkä liian makea jopa mun makuun. Mutta meni alas.


Nämä pirtelöt ovat kyllä niin helppoja ja lisäravinteilla niistä saa kaiken tarvittavan irti. Eilenkin tein kahvakuulatreenin jälkeen iltapalaksi pirtelön rahkasta, hedelmäsekoituksesta sekä vehnäleseistä. Makeutin sitä hieman Fun light metsämarjalla. Tämä oli hyvää :)

Iltapalapirtelön ainekset
Ainakin cittareista saa noita kuvassa näkyviä Smoothie mixejä pakkasesta, meidänkin lähimmässä on muutamaa erilaista makuvaihtoehtoa. Tässä oli banaania, ananasta, mansikkaa ja mustikkaa. Tuli muuten oikein hyvä pirtelö :)

Lopputulos :)

Huomenna taas treenipäivitystä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)